torstai 12. lokakuuta 2017

Salaisen leivontaystävän paketti 10/2017

Syntymäpäivälahja
Aika rientää hurjaa vauhtia ja niin on taas yksi Salaisen leivontaystävän kierros lähestymässä loppuaan. Tässä yhteydessä täytyy pahoitella kaikille kanssaleipojille, ja erityisesti parilleni Saukkikselle, syyskuun hitautta ja hiljaisuutta. Elämässä on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, ja siitä on seurannut, että parin viikon päästä alkaa uusi työ ja tulevaisuuden leipomuksia syntyy useammassa keittiössä.


Tämän kuun paketti seurasi aiempien linjaa eli oli taas mahtava :) Leivontatarvikkeiden lisäksi mukana oli lahjapaketti syntymäpäivän kunniaksi ja paketista paljastui tarvikkeita kakkutikkareiden tekemiseen. Niitä täytyy ilman muuta kokeilla, kirjassa oli monta kivaa ohjetta.


Paketissa oli tietysti myös kuukauden teemaan (omenat, kurpitsa, puolukka) liittyviä ohjeita. Ohjeisiin liittyen minun täytyy jakaa teidän kanssanne yksi lapsuuden trauma, nimittäin meillä tehtiin kotona tuota puolukka-kurpitsahilloa, ja minä en kyllä tykännyt siitä yhtään. Puolukoista tykkään monessa muodossa ja puolukkahilloa syön monen ruoan kanssa, samoin kurpitsa on hyvä ruoka-aine (niinpä kurpitsa-salviapasta saattaa hyvinkin tulla kokeilluksi), mutta parempi pitää nämä kaksi asiaa erillään :) Sen sijaan omenahyve ihan omenoista tehtynä kuulostaa hyvältä.


Tämän kierroksen paketeissa minua on erityisesti ihastuttanut, miten parini on aina onnistunut löytämään jotain erityistä kuukauden teemaan liittyvää. Näin oli tälläkin kertaa, paketissa oli mukana kurpitsalyhty ja kurpitsa-aiheinen huulirasva :) Kiitos Saukkis ihanista paketeista!

torstai 21. syyskuuta 2017

Salaisen leivontaystävän paketti 09/2017

Salaisen leivontaystävän syyskuun paketti tuli jo melkoinen tovi sitten, mutta juuri nyt on elämässä sen verran turbulenssia, että ehdin postata sen vasta nyt. Paketti oli kyllä aivan huikea ihan kuin elokuussakin, jännityksellä odotan ensi kuun paljastusta lähettäjästä :)

Paketissa oli leivontaan gluteenittomia kaurajauhoja, suklaata, liivatelehtiä, mantelilastuja sekä kaakaota. Leivonnaisten kanssa voi keittää sitten hyvät kahvit. Lisäksi paketista löytyi esiliina ja kaunis syksyinen pannunalunen. Mulberimarjoista saa toivottavasti energiaa leipoa jotain, sillä tokihan ainesten mukana tuli kiinnostavia ohjeitakin :D


sunnuntai 27. elokuuta 2017

Raparperipiirakka

Helppo raparperipiirakka
Salainen leivontaystäväni lähetti minulle raparperipiirakan ohjeen. Tähän olikin kätevä käyttää kesän viimeiset raparperit tuolta pihamaalta. Helppoudessaan ja nopeudessaan tämä ohje vetää vertoja Äidin ihmeelliselle itämaiselle kakulle. Eikä kyllä makukaan jää yhtään kakkoseksi, joten voin suositella tätä ohjetta. Ja kun sokerin ja rasvan määräkin on piirakassa varsin kohtuullinen, niin tätähän voi melkein pitää terveysruokana verrattuna minun tyypillisiin ohjeisiini :)

Raparperin, mansikan ja fariinisokerin lyömätön liitto
Raparperipiirakka

1 kananmuna
1,5 dl sokeria
3 dl piimää
4 dl vehnäjauhoja
1 tl kanelia
1 tl ruokasoodaa
2 rkl sulatettua voita
8 dl raparperinpaloja
1 dl fariinisokeria

Sekoita kaneli ja sooda jauhoihin.
Sekoita munat ja sokeri keskenään. Lisää seokseen piimä ja jauhoseos.
Lisää taikinaan lopuksi sulatettu rasva.
(Vältä taikinan turhaa vatkaamista.)
Kaada taikina voideltuun 28 cm vuokaan.
Ripottele raparperit ja fariinisokeri taikinan päälle.
Paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

Minä vähän sävelsin tuon ohjeen kanssa. Raparperia kun ei pihalta ihan noin paljon löytynyt (sitä oli noin 4 dl), niin sekoitin raparperinpaloihin tuon fariinisokerin lisäksi noin 0,5 dl tuoremansikkasurvosta antamaan lisämakua ja ripottelin sitten tämän seoksen pohjataikinan päälle.Raparperi, mansikkasose ja fariinisokeri muhivat uunissa lähes karamellimaiseksi kokonaisuudeksi, joten huono lisä tuo mansikka ei missään tapauksessa ollut. Sen sijaan raparperia olisi voinut olla hieman enemmän, koska pohkataikina kohosi aika paljon.

Kaunottaret raparperin vierestä

 

tiistai 22. elokuuta 2017

Tyrnijuustokiisseli


Salaisen leivontaystävän paketissa olleen IL Teema -lehden "Sienet ja marjat" tyrniteema jatkuu Helenan keittiössä :) Viikonlopun vieraille tarjottiin jälkiruoaksi ihanan raikasta tyrnijuustokiisseliä. Hyvän maun lisäksi tässä ilahduttaa, että kiisseliä ei keitetä ollenkaan, jolloin marjojen vitamiinit säilyvät hyvin.

Tyrnijuustokiisseli
(neljä pienehköä annosta)

2 dl tyrnimarjoja
3 dl mansikoita (tai 2 dl tuoremansikkasosetta)
2 rkl pellavansiemeniä
0,5 dl cashewpähkinöitä
0,5 tummaa sokeria
50-100 g leipäjuustoa

Laita juustoa lukuunottamatta kaikki ainekset tehosekoittimeen ja anna käydä kunnes kiisseli on tasaista (huom. tehosekoittimesta riippuen pähkinät ja siemenet eivät välttämättä mene ihan sileäksi massaksi).
Leikkaa juusto pieniksi kuutioiksi, sekoita osa kiisseliin ja säästä loput koristelua varten.
Jaa kiisseli neljään annosastiaan ja koristele lopuilla juustokuutioilla.


sunnuntai 20. elokuuta 2017

Tyrnitipi


Salainen leivontaystäväni lähetti minulle IL Teema -lehden "Sienet ja marjat" ja siitä löytyi tyrnitipin ohje. Meille syödään kanaa  varsin usein, joten uudet reseptit ovat aina tervetulleita. Ajatus kanan ja tyrnin yhdistämisestä kuulosti hieman epäilyttävältä, mutta päätin rohkeasti kokeilla ohjetta. Ja aivan turhaan epäilin, lopputulos oli maukas. Hieman muokkasin ohjetta sen mukaan mitä aineita minulla sattui olemaan, laitan tähän alkuperäisen ohjeen ja sulkuihin omat muutokseni.

Tyrnitipi
(4 normaalia annosta, 2 reilua)

400 g broilerin rintafileetä
2 rkl soijakastiketta (1 rkl japanilaista sokeritonta soijakastiketta)
1 tl sitruunapippuria
2 rkl öljyä
2 porkkanaa (4 porkkanaa)
puolikas purjo (vastaava määrä kesäsipulia, lähinnä varsia)
1 dl tyrnisosetta (vastaava määrä tyrnihilloa)
2 dl ranskankermaa
(0,25 dl tyrnimarjoja)

Suikaloi broilerit (minä leikkasin aika isoiksi paloiksi).
Kuori ja pilko porkkanat sekä sipuli.
Ruskista broilerit öljyssä ja mausta sitruunapippurilla ja soijalla. (Minä laitoin myös vähän suolaa.) Siirrä broilerit uunivuokaan.
Kuullota vihanneksia hetki ja laita myös ne uunivuokaan.
Sekoita tyrnisose ja ranskankerma ja kaada broilerin ja vihannesten sekaan.
Kypsennä ruokaa uunissa 175 asteessa noin puoli tuntia.
(Lisää loppuvaiheessa kokonaiset tyrnimarjat.)

Maistuu hyvältä kukkakaaliriisin ja erityisen hyvältä basmatiriisin kanssa.
Huom. Minä leikkasin porkkanat 0,5-1 cm pätkiksi ja ne eivät ehtineet kunnolla kypsyä puolessa tunnissa.
 

torstai 17. elokuuta 2017

Salaisen leivontaystävän paketti 8/2017

Kesän kukkia syksyyn luutun muodossa
Tervehdys pitkästä aikaa teille blogini lukijat. Keski-Euroopan reissu on nyt takana, kesälomasta nautittu ja paluu arkeen suoritettu. Nyt alkaa tuntua taas siltä, että blogillekin olisi aikaa ja energiaa. Blogin hiljaiselo ei suinkaan tarkoita sitä, että keittiörintamalla olisi ollut yhtä hiljaista, vaan reissun jälkiruokaherkuista on vielä tulossa kuvia ja kesän makujakin olen tallentanut, katsotaan jos niitä tännekin päätyisi.


Salaisen leivontaystävän juhlakierros, SLY40 on nyt käynnistynyt. Ensimmäinen paketti putkahti postiautomaattiin reilu viikko sitten ja sen jälkeen olen lähinnä ihmetellyt mitä kaikkea tämä mahtava paketti sisältääkään! Aineksia ja ideoita olisi koko kierrokselle, ei vaan elokuulle :) Kiitos sinulle salainen ystäväni tästä upeasta kokonaisuudesta, ongelmana tulee lähinnä olemaan, että mitä valitsisi monista ihanista vaihtoehdoista :)

Paketissa oli havaittavissa tyrniteemaa, ja siihen tartun mielelläni. Mukana olleessa IL Teema - Sienet ja marjat -lehdessä oli useita tyrniohjeita, joita haluan kokeilla.


Iso kiitos myös ihanasta sydänvuoasta, luulenpa että kipaisen vihdoin kaupasta sitä sumutettavaa rasvaa, jota olen jo pitkään miettinyt ja tämä vuoka pääsee pian käyttöön. Kaunis mansikoilla ja mustikoilla koristeltu kangaskassi päätyi miehen povitaskuun, hän kun tykkää, että aina on mukana kassi pikkuostoksia varten. Hyvästi rumat muovikassit :)

Paketissa oli myös paljon perustarvikkeita leivontaan, mm. peruna-, manteli- ja korppujauhoja (iso kiitos ajatukselle gluteenittomuudesta, vaikka en itse keliakiasta kärsikään, niin lähipiirissä on monia, jotka tarvitsevat gluteenittomia vaihtoehtoja ja mielelläni teen sitten sellaista, joka sopii kaikille) sekä liivatelehtiä ja leivinjauhetta.


P.S. Pidän suklaasta, lakritsasta ja salmiakista, mutta olen aina sanonut, että näitä kolmea ei pidä mennä sekoittamaan. Nyt joudun kuitenkin hieman pyörtämään puheitani, tuo Fazerin Raspberry and Liquorice -suklaa (vadelmalla ja salmiakilla maustettua valkosuklaata) oli nimittäin todella herkkua!

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Pääsiäisherkkuja


Salaisen leivontaystävän huhtikuun paketissa oli mukana pääsiäiskakun ohje. Paketti tuli niin lähellä pääsiäistä, että siihen tämä kakku ei ehtinyt, mutta leivoin kakun kun juhlistimme viikkoa myöhemmin koiranpentujen yksivuotissynttäreitä. Ajattelin jotenkin etukäteen, että kakku olisi hieman hankala tehdä, mutta loppujen lopuksi kaikki vaiheet olivat helppoja ja lopputulos oli maukas. Suosittelen lämpimästi tätä ohjetta ihan mihin juhlaan tahansa!

Ohje löytyy Maku-lehden sivuilta täältä. Mangotäytteeseen käytin purkillisen lasten mangososetta ja vadelmat paseerasin itse kotimaisista pakastevadelmista. Kakun päälle tein kermavaahtoa 3/4 ohjeen annoksesta, mutta muuten seurasin orjallisesti ohjetta.




Salaisen leivontaystävän helmikuun paketissa oli ystävänpäiväkeksien ohje Annin Uunista -blogista. Nämä keksit pääsivät pääsiäispöytään hieman muokattuina. Alkuperäinen ohje on täällä. Koska kaapistani ei löytynyt mansikka- eikä mitään muutakaan aromia, lorautin taikinaan hieman sitruslikööriä. Ihan toimiva ratkaisu sinänsä, mutta maku jäi varsin miedoksi, olettaisin, että tässä suhteessa tuo aromi toimisi paremmin. Pääsiäisen kunniaksi kuorrutin osan kekseistä keltaisella sokerimassalla.




Terveisiä Latviasta ja iloista vappua teille kaikille!

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Salaisen leivontaystävän paketti 4/2017

Pääsiäistä ilmassa
Salaisen leivontaystävän huhtikuun paketti saapui juuri pääsiäisen alla ja oikein sopiva pääsiäisteemaan se olikin. Ihanat tipuservietit pääsivät heti pääsiäispöytään ja suklaapupukin tuli jo maisteltua :)Kuivatut mulperimarjat on minulle aivan uusi tuttavuus, en ole vielä uskaltanut maistaa, mutta ohrauunipuuro sen sijaan on herkkua. Myös maissijauhot on tuttu tuote, sitä tarvitaan esimerkiksi taivaallisiin tartaletteihin.

Eksoottisia mulperimarjoja
Paketissa oli mukana kiinnostava täytekakkuohje, sitä ajattelin leipoa ensi viikolla vietettäville syntymäpäiville, jos vaan suinkin ehdin, ja tuo mangosose taitaakin päätyä siihen. Sokerimassa ja geelivärit sen sijaan taitavat nyt jäädä hetkeksi kaappiin odottamaan, tämä blogi nimittäin muuttuu parin viikon kuluttua leivontablogista matkakertomukseksi ja palaan omaan keittiöön leipomaan vasta sitten juhannuksen jälkeen.

Pariksi paljastui tällä kertaa Nina Humbuuki-blogista, hienosti pysyi salaisuus, taisi olla ensimmäisiä kertoja ikinä, kun oikea arvaus ei edes käynyt mielessäni. Kiitos sinulle Nina tästä kierroksesta ja pysy kanavalla, helmi- ja maaliskuun paketeista on vielä lähipäivinä tulossa postaukset :)


sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Spelttipuuro


Salaisen leivontaystävän kierroksella 37 oli tammikuun paketissa mukana spelttihiutaleita. Spelttihän on vehnää ja ajatus vehnäpuurosta kuulosti minusta hieman oudolta. Päätin kuitenkin antaa hiutaleille mahdollisuuden ja onneksi näin tein, spelttipuuro on nimittäin todella hyvää. Puuron maku on jotenkin pähkinäinen ja koostumuskin hieman rouheisena miellyttää ainakin minua. Suosittelen! Mitään pikaruokaa tämä toki ei ole, mutta sopii mainiosti rauhalliseeen viikonloppuaamuun. Tällä kerralla söin puuroa mansikkasurvoksen kanssa, mutta myös voisilmä sopii sen kaveriksi erinomaisesti.


 Spelttipuuro

1 litra maitoa
3-3,5 dl Birkkalan Isoja Spelttihiutaleita
n. 0,5 tl suolaa

Kuumenna maito kiehuvaksi ja sekoita hiutaleet maitoon.
Hauduta puuroa noin 40 minuuttia miedolla lämmöllä, sekoita aina välillä.
Lisää suola lopuksi.


 

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Mystery box (eli kokoelma aineksia kaapin perukoilta) ja arvonta

Kävin läpi keittiön kuiva-ainekaappeja ja sieltä löytyi muutamia aineksia, jotka joko ovat menossa pian vanhaksi tai joita ei vaan jostain syystä ole tullut käytettyä. Nyt pyydänkin apua sinulta arvoisa lukijani, mihin voisin näitä aineksia käyttää? Kyseessä voi olla ruoka tai jokin leivonnainen ja siihen voi tulla yhtä tai useampaa allaolevaa ainesta. Kaikkien ideoita antaneiden kesken arvotaan pieni leivonta-aiheinen yllätys 15.4. Kerro siis kommenttikentässä oma vinkkisi (ohjeen tai linkin sellaiseen voi myös mielellään antaa) ja jätä joku yhteystieto, jos haluat osallistua arvontaan. Pyrin kokeilemaan mahdollisimman monta ohjetta huhtikuun aikana.
Maapähkinävoi
Pienet vaahtokarkit

Kookoshiutaleet

Vihreät linssit (myös keltaisia löytyy)

Kvinoa

Kikherneet (raaka)

Valkoiset pavut (raaka)

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Suklaapulla



K-Ruoka -lehdessä 2/2017 oli suklaababkan ohje ja se kuulosti niin kiinnostavalta, että se pääsi kokeiluun. Tarvittavia aineita olikin sopivasti tullut tämän kierroksen salaisen leivontaystävän paketeissa ja sopivat kertakäyttövuoat jo aikaisemmalla sly-kierroksella. Jos pidät pullasta ja suklaasta, niin tämä leivonnainen saattaa olla sinun makuusi :)

Suklaababka

2,5 dl maitoa
25 g tuorehiivaa
1 dl sokeria
0,5 rkl kardemummaa
0,5 tl suolaa
1 kananmuna
75 g voita
7-8 dl vehnäjauhoja

täytteeseen
 150 g tummaa leivontasuklaata (minä käytin sekoituksen kaapista löytyneitä jämiä ja helmikuun sly-paketin suklaata)
150 g voita
1,5 dl tomusokeria
0,75 dl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl kanelia

voiteluun
 kananmuna

Valmista aineksista pullataikina ja anna sen kohota kaksinkertaiseksi, vähintään  puoli tuntia.
Valmista suklaatäyte taikinan kohotessa. Paloittele suklaa ja voi kattilaan ja sulata miedolla lämmöllä. Sekoita tomusokeri ja kaakaojauhe voi-suklaaseokseen. Anna täytteen jäähtyä jääkaapissa noin 15 minuuttia.
Kaada taikina jauhotetulle leivinalustalle. Vaivaa siitä ilmakuplat pois ja kaulitse isoksi levyksi.
Levitä täyte levylle ja kääri levy tiukaksi rullaksi.
Leikkaa rulla veitsellä tai saksilla PITKITTÄIN kahtia. Kääri puolikkaat lomittain pullapitkoksi ja nosta voideltuun suorakaiteen muotoiseen vuokaan. HUOM. kannattaa leikata pitko keskeltä kahtia ja käyttää kahta vuokaa, ei mahdu yhteen.
Anna kohota noin puoli tuntia, voitele pinta kananmunalla ja paista 175-asteisen uunin alatasolla noin 45 minuuttia. 


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Vadelmainen suklaaleivonnainen

Salaisen leivontaystävän helmikuun paketissa oli mukana ystävänpäiväleivosten ohje Ullanunelmien tapaan. Leivosten perusajatus oli varsin yksinkertainen: kaakaokääretorttupohja, väliin vadelmahillolla maustettua kermavaahtoa ja päälle suklaakreemi.

Pohja osoittautui kuitenkin rakenteeltaan sellaiseksi, että en uskaltanut yrittää siitä leivoksia, vaan kasasin aineksista kolmekerroksisen kakun. Makuun tällä ei ollut vaikutusta vaan suklainen pohja ja vadelmakermavaahto toimivat oikein hyvin yhdessä. Kakun päälle päädyin laittamaan sokerimassakoristeen lisäksi kermapursotukset suklaakreemin tilalle.

 

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Salaisen leivontaystävän paketti 3/2017


Salainen leivontaystävä muisti minua paketilla tässäkin kuussa (vaikka en ole vielä ehtinyt postata helmikuun leivonnaistakaan, pahoittelut siitä). Paketti sisälsi vaikka mitä, kuvat puhukoot puolestaan. Kiitos sinulle ystäväni! Uskon, että paketissa mukana ollut siemennäkkärin ohje menee kokeiluun, katsotaan saanko siitä uuden suosikin kahden entisen rinnalle.




maanantai 13. helmikuuta 2017

Salaisen leivontaystävän paketti 2/2017



Salaisen leivontaystävän uusi kierros pyörähti taas käyntiin. Helmikuun paketista paljastui tuttuun tapaan kaikenlaista kivaa. Hyvää ystävänpäivää vaan sinullekin sinne jonnekin salainen leivontaystäväni :)

Erneston silikoniset vuoat sopivat sekä uuniin että pakastimeen, joten eiköhän niillä jotain kauniita herkkuja vielä synny. Juuri visioitiin siskon kanssa, että noissa ruusuvuoissa voisi tehdä vaikkapa suklaakuorrutteisia karpalojäädykkeitä :)


Paketissa oli myös erilaisia strösseleitä sekä ystävänpäivän teemaan mukavasti sopivia suklaasydämiä. Perusleivontatarvikkeitakin paketista löytyi, perunajauhoja, tomusokeria ja leivontasuklaata.


Aurinkoista ja mukavaa ystävänpäivää teille kaikille!

tiistai 31. tammikuuta 2017

Leivotaan kauraleseistä: suolaista ja makeaa

Mysteeriesine
Salaisen leitontaystävän tammikuun paketissa oli mukana kauraleseitä. Heti leseet nähtyäni tiesin, että nyt on aika leipoa Sannin karviaisrahkapiirakkaa, jonka salainen ainesosa nämä leseet ovat. Paketissa oli myös ohjevihkonen, josta löytyi kaurapuurorieskojen ohje. Nämä molemmat leipomukset tulivat tehtyä ja nautittua jo tovi sitten, mutta sitkeä migreeni palasi, joten en ole aiemmin saanut kirjoitettua niistä.

Mutta ennenkuin menen kauraleseiden maailmaan, haluaisin esitellä mysteeriesineen (kuva tuolla ylhäällä), joka oli myös salaisen leivontaystävän tammikuun paketissa, mutta unohtui sen esittelystä. Kertokaa minulle, mihin tuo oikeasti on tarkoitettu?

Helpot kaurapuurorieskat

2 dl kaurapuuroa
1 dl rahkaa, piimää tai kermaviiliä
1 muna
1/2 tl suolaa
ripaus sokeria
1 rkl vapaavalintaisia siemeniä, esim. seesaminsiemeniä
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl kauraleseitä
2,5 dl vehnäjuhoja

Sekoita keskenään kylmä puuro, neste, muna, suola, sokeri ja siemenet.
Lisää leivinjauhe ja leseet jauhojen joukkoon ja lisää puuromassaan.
Lusikoi taikina kolmeksi keoksi leivinpaperilla päällystetylle uunipellille.
Painele keot jauhoja apuna käyttäen litteiksi leiviksi.
Ripottele päälle hieman siemeniä tai kaurahiutaleita.
Paista 250 asteisessa uunissa 10-12 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä.

Nämä kaurapuurorieskat ovat tosiaan helppoja tehdä ja maistuvat vaikkapa iltateellä voin ja juuston kanssa. Rieskat ovat ehdottomasti parhaimmillaan heti paistamisen jälkeen hieman lämpiminä.
Sannin karviaisrahkapiirakka
(pieni) uunipellillinen

Pohja
250 g sulatettua voita
3,5 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
2 dl kauraleseitä
1 prk kermaviiliä
2 munaa

Päälle
Karviaishilloa (tai muuta voimakasmakuista hilloa)

Rahkaseos
2 prk maitorahkaa
sokeria & vaniljasokeria maun mukaan
3 munaa

Sekoita pohjan muut aineet sulan voin joukkoon (älä vatkaa turhaan, vain kunnes ainekset ovat kunnolla sekaisin). 
Levitä taikina leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle.
Levitä hillo taikinan päälle ohueksi kerrokseksi.
Sekoita rahkaseoksen ainekset keskenään ja kaada seos hillon päälle.
Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.

Rahkaseokseen tarvittavan sokerin määrä riippuu paljon hillosta, minun käyttämäni hillo oli aika hapanta, joten laitoin rahkaseokseen reilusti sokeria. Jos käytät makeaa hilloa, niin silloin rahkaseoksessa voi olla vähemmän sokeria.

Ei tämäkään ohje mikään vaikea ole, piirakka syntyy nopeasti ja on todella hyvää. Kauraleseet tuovat pohjaan oman ihanan lisänsä.